Kyykäärme

Reptilia → Squamata → Viperidae → Vipera → Vipera aspis

Vipera, Lipra, Üpega

Kyykäärme ( Vipera aspis ), jota usein pelätään ja tunnetaan huonosti, on Ligurian kukkula- ja vuoristomaisemien edustavin myrkyllinen käärme.

Se on vankkarakenteinen ja tukeva matelija, jolla on tanakka vartalo, lyhyt ja selvästi erottuva häntä, selvästi kolmionmuotoinen pää, joka erottuu hyvin kaulasta, sekä hieman ylöspäin kaartuva kuono—ominaisuuksia, jotka erottavat sen samankaltaisista lajeista.

Sukupuolten välinen ero näkyy pääasiassa koossa: aikuiset naaraat saavuttavat 65–75 cm:n pituuden, kun taas koiraat harvoin ylittävät 65 cm.

Selkäpuolen suomut ovat voimakkaasti uurteiset; silmissä on pystysuora pupilli, mikä on tyypillistä kyykäärmeille.

Väritys on erittäin vaihteleva: pohjaväri vaihtelee harmaasta ruskeaan tai punertavaan, ja sitä halkoo sahalaitainen selkäjuova tai poikittaiset raidat; esiintyy myös melanistisia (kokomustia) yksilöitä. Vatsa on yleensä tummanharmaa tai mustahko, ja nuorilla yksilöillä hännänpää on usein kellertävä tai oranssi.

Länsi-Liguriassa kyykäärmettä edustaa alalaji Vipera aspis aspis, joka on tyypillinen alppi- ja esialppialueille, ja sitä tavataan pääasiassa kukkula- ja vuoristoalueilla, 300 metristä noin 2 000 metriin merenpinnasta.

Rannikolla ja voimakkaasti kaupungistuneilla alueilla se on harvinaisempi ja esiintyy laikuttaisesti, usein eristyneinä populaatioina.

Alavilla mailla sen esiintyminen on satunnaista, ja sitä suosivat vain jäljellä olevat elinympäristöt, rauniot ja harvaan asutut alueet.

Se suosii kivikkoisia alueita, kuivia niittyjä, sekametsien reunoja ja aukeita, vanhoja kivimuureja, pensaikkoisia vyöhykkeitä sekä siirtymäalueita, joissa eri kasvillisuustyypit kohtaavat ja tarjoavat sekä suojaa että runsaasti saalista.

Kyy sietää voimakkaita lämpötilavaihteluita ja hyödyntää laajasti etelään suuntautuvia mikroympäristöjä erityisesti aamu- ja ilta-auringon aikaan.

Kyykäärme on pääasiassa päiväaktiivinen, mutta voi muuttua hämärä- tai yöaktiiviseksi kesähelteiden aikana.

Se osoittaa alueellista käyttäytymistä ja sulautuu täydellisesti ympäristöönsä, mikä tekee siitä vaikeasti havaittavan.

Se on arka ja pyrkii välttämään ihmiskontaktia, purra vain uhatuksi joutuessaan tai päälle astuttaessa.

Aktiivisuus painottuu maaliskuusta lokakuuhun, ja talvella se horrostaa maanalaisissa suojissa.

Lisääntyminen tapahtuu keväällä, ja laji on vivipaarinen: jokainen naaras synnyttää 4–8 täysin kehittynyttä poikasta elokuun ja syyskuun välillä, jotka ovat heti itsenäisiä ja joilla on toimiva myrkky.

Kyykäärmeen ravinto vaihtelee iän mukaan: nuoret yksilöt syövät pääasiassa liskoja, pieniä jyrsijöitä ja suuria selkärangattomia, kuten heinäsirkkoja tai kastematoja, kun taas aikuiset saalistavat pääasiassa pikkunisäkkäitä, liskoja ja vain satunnaisesti pieniä lintuja.

Kyy säätelee jyrsijäkantoja ja edistää näin maaseutu- ja luonnonympäristöjen tasapainoa.

Lajin suurimmat uhat Länsi-Liguriassa ovat sopivien elinympäristöjen tuhoutuminen (leviämisesteet, kaupungistuminen, tehomaatalous), tulipalot, ihmisten järjestelmällinen tappaminen, liikenneonnettomuudet sekä populaatioiden eristyminen elinympäristöjen pirstoutumisen vuoksi.

Vaikka laji on kansallisesti suojeltu, yhteiskunnalliset paineet jatkuvat laajalle levinneen pelon ja väärän tiedon vuoksi.

Kyykäärmeen myrkky koostuu monimutkaisesta entsyymien, proteiinien ja toksiinien seoksesta, jolla on pääasiassa verenvuotoa aiheuttavia ja kudosta tuhoavia vaikutuksia; sen vaarallisuutta kuitenkin usein liioitellaan: terveelle aikuiselle tappava keskisuuri annos ylittää 50 mg, kun taas purema ruiskuttaa keskimäärin 10–20 mg.

Liguriassa kuolemantapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia (<0,1 %) ja koskevat lähinnä haavoittuvia henkilöitä (lapsia, vanhuksia, allergisia tai usean pureman tapauksia).

Yleisimpiä oireita ovat voimakas kipu, turvotus, paikalliset muutokset ja harvoin vakavat yleisoireet.

Hoitoon kuuluu purema-alueen immobilisointi, kliininen seuranta ja tarvittaessa sairaalassa annettava vasta-ainehoito.

Kiristyssiteiden käyttö ja myrkyn imeminen eivät ole suositeltavia.

Lajin ekologinen rooli on merkittävä: säätelemällä jyrsijäkantoja kyy on sekä tärkeä biodiversiteetin indikaattori että olennainen osa ekosysteemin tasapainoa.

Tiedon ja kunnioituksen lisääminen lajia kohtaan on ratkaisevaa yhteiselon ja luonnonympäristöjemme suojelun kannalta; nykyiset säädökset kieltävät tappamisen ja pyynnin.